En ymmärrä miltä sinusta tuntuu
En voi pyytää anteeksi, mitä tarkoituksetta tapahtui –
sanon
Tuhahdat
Katson pyörein silmin, vilpittömyyttä kokien ja vahvuutta
uhkuen
Tuijotat ylitseni takana olevaa taulua kohti, kuin sille
kommunikoiden
Kurkistan sinne itsekin
Kohautat olkapäitäsi
Palautan hieman lyyhistynyttä ryhtiäni, mutta en voi
hyvin
Nostat nenää, et paljoa – mutta kuitenkin
Olen hiljaa
Pyyhkäiset hiuksiasi
Tekisin samoin, mutta otsaltani puuttuu suortuvat
Korjaat puserosi hihaa, vaikka siinä ei ollut vikaa
Varaudun, mutta pysyn aloillani
Käännyt kantapäilläsi
Lasken katseeni, joka oli jo valmiiksi alas vajoamassa
Poistut. Ovi ei paiskaudu, vaan sulkeutuu korostetun
kurinalaisesti napsahtaen
Sain viimeisen sanan. Miksi sitä tavoittelin? Ei
parisuhteessa ole numerolappua rinnassa. Enkä enää edes nöyryytykseltäni muista,
mikä viimeinen sanani oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti